Teemasta matkailu-tuotteiksi

Matkailualalla on tunnistettu tarve teemalliseen tuotekehitykseen.
Teemasta tuotteiksi tiedolla ja tarinalla -valmennus vastaa tähän tarpeeseen. Tiedon ja tarinan avulla luomme tuotteita, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Tuloksena syntyy tiedon avulla kehitettyjä ja tarinalla muotoiltuja houkuttelevia teemallisia tuotteita asiakkailla pilotoitavaksi. 

Tilaaja valitsee tuotteistamisen teeman. Valmennuksessa luodaan yhdessä osallistujien kanssa  erottuvat tavat tuotteistaa juuri kyseisen teeman tuotteita. Valmennuksessa hyödynnetään monipuolisesti tietoa sekä paikallisia erityispiirteitä tuotteiden luomisessa. Tarina toimii kantavana elementtinä, joka sitoo saman teeman alle kehitetyt tuotteet yhteen ja luo asiakkaille syvemmän ymmärryksen ja tunnesiteen. Tarinallistaminen soveltuu erinomaisesti myös aluebrändin kehittämiseen. 

Valmennuksissa hyödynnetään Visit Finlandin tuoteteema-, kohderyhmä- ja jakelukanavaselvityksiä ja -materiaaleja. Olemme laatineet myös uusia työmenetelmiä tukemaan kehittämistyötä. Osallistujat saavat käyttöönsä tietoa ja tarinaa hyödyntävän työkalupakin teemallisten tuotteidensa kehittämiseksi.

Tutustu tuotteistamisen teemoihin pimeys, happiness ja ruoka

Tutustu Teemasta tuotteiksi tiedolla ja tarinalla: tee tulosta tunteella! -valmennuspolkuun

Tutustu valmentajiin Anne Kalliomäki ja Hanna Lak

 Tuotteistamisen teemaksi sopivat esimerkiksi:
pimeys, happiness, ruoka, sauna, kulttuuri, hyvinvointi, luonto, metsä, kalastus, pyörämatkailu, Kalevala, linnut, maaseutu, saaristo, meri tai lumi - vain mielikuvitus on rajana!

Teemana pimeys ja luonnollisen valon matkailu

Pimeys-
teemasta tuotteiksi tiedolla ja tarinalla 

Pimeys ja luonnollisen valon teema sopivat ympärivuotisen matkailun kehttämiseen. 

Toteutimme kaksipäiväisen tuotteistamisen valmennuksen Kaavilla 2023 osana Pimeän taivaan hyödyntäminen osana vastuullisen matkailun kehittämistä -hanketta

 

Matkalutuotteen teemana happiness. Kuva: Visit Finland.

Happiness-
teemasta tuotteiksi tiedolla ja tarinalla 

Kansainväliselle matkailijalle Suomi on maa, jossa voi oppia onnellisuudesta. Happiness on koko maan kattava teema, jonka ympärille voimme nyt luoda yhdessä uusia matkailutuotteita. Voimme ammentaa vapaasti Visit Finlandin kampanjoista kuten Find you Inner Finn, Happiness Masterclass ja Happiness Hacks.

Anne on ollut mukana kehittämässä Visit Tampereen Happiness Masterclass MICE-tuotetta 2024. Luodaanko yhdessä uusia onnellisuustuotteita myös teidän alueellenne?

 

Matkalutuotteen teemana ruoka. Kuva: Visit Finland

Ruoka-
teemasta tuotteiksi tiedolla ja tarinalla 

 Ruokaelämysten kehittämisessä tarvitaan entistä enemmän sekä alueellista että kansainvälistä tietoa ja tarinaa tuotteistamisen tueksi. Tarinallistaminen on osa myös ruokaelämyksen muotoilua. Tarina linkittää ruokatuotteen osaksi paikallista kulttuuria ja syventää asiakkaan kokemusta. Ruokatuotteita tulisi kehittää entistä enemmän tiettyjen erikoisteemojen kautta, esimerkiksi kala, riista, marjat, metsä, tuli jne.

Anne ja Hanna ovat molemmat olleet mukana mm. Hungry for Finland toimenpiteissä.

 

 

 

 

 

Anne Kalliomäki & Hanna Lak

 

 

 

 

Anne
Kalliomäki

Anne on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen palvelumuotoilun edelläkävijä Suomessa, asiakkaita mm. Vuokatin Aateli, Hullu Poro ja Santa's Hotels. Annen kirja Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka (2014 Talentum) palkittiin Hopeasulka-palkinnolla.

Tarinallistamisen koulutuspäivät voidaan laatia myös tietyn teeman ympärille esimerkiksi ruokamatkailu, luontomatkailu, sauna tai hyvinvointi. Myös alueellisen tarinaidentiteetin luominen alueen palveluiden kehittämisen tueksi on mahdollista. 

 

Hanna
Lak

Matkailualan tuottojohtamisen, digitaalisuuden ja tiedolla johtamisen asiantuntija. Hannalla on kertynyt kokemusta niin globaalin luksusketjun kuin kotimaisten yksityisten matkailuyritysten ja alueorganisaatioiden parissa. 

Valmennuksissa keskiössä ovat asiakkaan, kohderyhmien ja markkinoiden  sekä kysynnän ymmärtäminen tietoon pohjautuen. Nämä toimivat pohjana tuotteistamisessa, hinnoittelussa  ja kanavavalinnoissa luoden arvoa niin työntekijöille, asiakkaille kuin omistajille ja sidosryhmille.                    

 

Teemasta tuotteiksi tiedolla ja tarinalla:
tee tulosta tunteella! -valmennus-
polku

Valmennuksessa kehitetään teemallisia tuotteita tiedon ja tarinan avulla. Tilaaja valitsee haluamansa teeman. Hyödynnämme paikallisia erityispiirteitä tuotteiden luomisessa. Osallistujat työstävät tarinallistettuja tuotteita kansainvälisille asiakkaille valitun teeman kautta. Tuotteiden kehittäminen tukee myös aluebrändin tavoitteita. Osallistujat saavat käyttöönsä myös tietoa ja tarinaa hyödyntävän tiiviin työkalupakin teemallisten tuotteidensa kehittämiseksi. Teemasta tuotteiksi tiedolla ja tarinalla - valmennuspolku pitää sisällään seuraavat valmennukset.

ALOITUS-
WEBINAARI

"Kartoita yrityksesi tilanne – missä ovat tarinasi ja tietosi?” 1,5h-2h tallenteena tai livenä.

Kun yritys yhdistää oman ydintarinan ja tiedolla johtamisen, se käyttää hyväkseen sekä luovuutta että ajantasaista tietoa tuloksen parantamiseksi. Webinaarissa yritykset kartoittavat oman yrityksensä tilannetta.

VALMENNUSPÄIVÄ 1

Teema, Tieto ja Tarina - tuotteen kehittämisen 3T:ta. 
1 koulutuspäivä livenä tai etänä.

Valmennuksessa opitaan hyödyntämään asiakasymmärrystietoa tuotteen kehittämisessä. Tunnistetaan alueen omat tarinaelementit valitun teeman kautta. Lisäksi jokainen yrittäjä tunnistaa oman tuotteensa teemaan linkittyvät elementit Stooripuu-menetelmällä. Valmennuksessa käytetään tarinan luomisen tueksi Visit Finlandin selvityksiä kohderyhmistä, segmentoinnista sekä jakelukanavista.

VALMENNUSPÄIVÄ 2

Tarinasta tuotteeksi - tiedolla enemmän tunnetta. 
1 koulutuspäivä livenä tai etänä.

Valmennuksessa opimme johtamaan tuotteen jatkuvaa kehittämistä tiedolla. Näin saamme matkailuyritysten liiketoiminnasta enemmän irti ja vastaamme entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Tuotteiden tarinaversiot käydään yhdessä läpi ja tämän jälkeen laaditaan tuotteen tarinapolut ja seuranta tiedon avulla. Lopuksi valmistelemmme jo tuotteiden pienimuotoista testaamista.

VALMENNUSPOLUN LISÄMODULIT JA YRITYSKOHTAISET SPARRAUKSET

Yritysryhmän ja teeman tarpeet vaihtelevat. Lisävalmennus ja -sparraustarpeisiin sopivat esimerkiksi:

- Stooripuu-paja: yrityksen ydintarina
- Tarinapolku-paja: tuotteen tarinapolku
- Tarina digikanavissa: oma tarinataulu
- Luo arvoa ja Tunne tuote: Asiakaslähtöinen tuotteistus - tuoteanalyysistä asiakastyytyväisyyteen
- Luo arvoa ja Tunne kanavat: Kasvata kannattavuutta myynti-, markkinointi-, ja jakelukanavien hallinnalla
- Luo arvoa ja Tiedä hinta: Hinta, arvo ja kilpailuetu - matkailun hinnoittelustrategiat


Räätälöimme tarvittaessa valmennuksia erilaisiin tarpeisiin. 

Yhteistyössä

VF_Main_Horizontal_White